Helsingin on nostettava naiset palkkakuopasta ja panostettava työoloihin

Julkaistu

Kategoria

Sukupuolten välinen palkkaero ei ole luonnonlaki, vaan seurausta naisvihamielisistä politiikkatoimista. Vaikka yhteiskuntamme on täysin riippuvainen naisten tekemästä hoiva-, kasvatus- ja koulutustyöstä, näiden alojen aliarvostus näkyy yhä kehnoina palkkoina ja työoloina. Ajatus siitä, että työ on naisille kutsumus eikä siitä tarvitse maksaa kunnollista palkkaa, on yksi aikamme epäfeministisimmistä premisseistä. Mielestäni on täysin selvää, että työn vastuun ja vaativuuden tulee näkyä myös palkassa ja työoloissa.

Helsinki on suuri työnantaja ja sillä on paljon valtaa vaikuttaa työelämän tasa-arvoon. Jos pääsen valtuustoon, lupaan toimia matalapalkkaisten naisvaltaisten alojen palkkojen ja työolojen parantamiseksi:

– Jatketaan ja kehitetään palkkaohjelmaa. Naisten palkkakuoppaa ei saada koskaan kurottua umpeen, ellemme panosta nimenomaisesti naisvaltaisiin aloihin.
– Tehdään kokeilu työajan lyhentämisestä
– Lopetetaan määräaikaisuuksien turha ketjuttaminen. Esimerkiksi opettajien tulee voida lomailla ja saada palkkaa myös kesäkuukausilta.
– Lisätään työn joustavuutta ja työntekijöiden vaikuttamismahdollisuuksia
– Panostetaan hyvään johtamiseen esimerkiksi esihenkilöitä kouluttamalla ja varmistamalla, että johtajia on riittävästi esimerkiksi hoitotyössä
– Edistetään joustavia jatko- ja täydennyskoulutusmahdollisuuksia
– Uudistetaan työaikajärjestelmiä niin, että työntekijät voivat suunnitella elämäänsä nykyistä paremmin ja joustavammin
– Varmistetaan, että työntekijät saavat tehdä työtä, johon heidät on koulutettu. Esim. hoitajien tulee voida keskittyä ydinosaamiseensa.
– Taataan kansainvälisille osaajille yhdenvertaiset työolot ja palkkaus ja noudatetaan rekrytoinnissa eettisten rekrytoinnin periaatteita