Hallitus on aikeissa sulkea uudestaan kaikki itärajan rajanylityspaikat. Sulkua perustellaan sillä, että Venäjä on päästänyt turvapaikanhakijoita Suomen rajalle.
Uusi rajavartiolaki, joka on ihmisoikeuksien kannalta monin tavoin ongelmallinen, mahdollistaa rajanylityspaikkojen sulkemisen tilanteissa, joissa se on välttämätöntä vakavan yleiselle järjestykselle, kansalliselle turvallisuudelle tai kansanterveydelle aiheutuvan uhan torjumiseksi.
Onko hallitus todella sitä mieltä, että parinkymmenen turvapaikanhakijan saapuminen rajalle vastaa määritelmää välttämättömästä vakavasta uhasta kansalliselle turvallisuudelle vai vaikuttaako päätöksen taustalla sittenkin rasistinen motiivi? Suomi on tänä vuonna vastaanottanut yli 65 000 ukrainalaista turvapaikanhakijaa, joten luulisi muutaman kymmenen tai sadan turvapaikkahakemuksen vastaanottamisen sujuvan ongelmitta.
Se, että Venäjä hyväksikäyttää ja välineellistää ihmisiä ohjaamalla heitä rajalle on täysin väärin ja tuomittavaa, mutta se yksin ei riitä syyksi koko itärajan sulkemiseen. Syyksi ei myöskään riitä se, että halutaan lähettää vahva viesti Venäjälle.
Hallitus ei ole toistaiseksi pystynyt osoittamaan, että kyse olisi välittömästä ja vakavasta uhasta kansalliselle turvallisuudelle. Ja vaikka se tähän pystyisi, on olemassa oikeuksia, joita ei saa rikkoa missään tilanteissa. Näitä ovat esimerkiksi oikeus elämään, kidutuksen ja epäinhimillisen kohtelun kielto sekä palautuskielto.
On ilmeistä, että nämä oikeudet vaarantuvat tilanteessa, jossa turvapaikkaa ei tosiasiallisesti pysty hakemaan. Jos koko itäraja suljetaan, pitää hallituksen pystyä vastaamaan kysymykseen siitä, miten aito mahdollisuus turvapaikanhakuun turvataan.