Helsingin Sanomat (31.5.) uutisoi rap-artisti Milan Jaffin saamasta kymmenen vuoden tuomiosta niin sanotussa katujengijutussa, jossa Jaffia on syytetty muun muassa pahoinpitelystä ja muista väkivaltaisista rikoksista.

Syyttäjän mukaan rikosilmiössä isossa roolissa on gangsta rap -musiikki, jota myös Jaff on tehnyt. Jengit ovat syyttäjän mukaan esimerkiksi nokitelleet toisilleen kappaleiden sanoituksilla.

Rapmusiikilla on perinteisesti artikuloitu marginaalissa elämisen kokemuksia, eikä rankoistakaan aiheista ole vaiettu. Kyse on siitä, että rakenteellista syrjintää kohtaavat ihmiset, joilta on evätty pääsy koulutukseen, työhön ja perinteisiin vaikuttamisen keinoihin, haastavat toiseuttavia rakenteita taiteen keinoin. Sama ilmiö on nähtävissä esimerkiksi jamaikalaisessa dancehall-kulttuurissa.

Rapmusiikin liittäminen väkivaltarikollisuuteen on lyhytnäköistä ja vie huomion pois ongelmien todellisista taustoista. Musiikkityylin parjaamisen sijaan olisi ratkaisuja löydettävä esimerkiksi luokkaeroihin, syrjäytymiseen, alueelliseen eriarvoistumiseen, rasismiin sekä nuorten kasvavaan huonovointisuuteen.

Parhaiten väkivaltakulttuuria kitketään toimivalla sosiaalipolitiikalla. Rapmusiikin sijaan syyttävä sormi tulee osoittaa uusliberaaliin, eriavoistavaan politiikkaan.