Ensimmäiset 16 turvapaikanhakijaa on juuri pakkosiirretty karkotuskeskuksiin Albaniaan, kun Italian äärioikeistolaisen hallituksen tekemä umpirasistinen sopimus turvapaikkaprosessin ulkoistamisesta on otettu käyttöön. Kyse on järjestelmästä, jossa hädänalaisten ihmisten pääsy Eurooppaan pyritään estämään täysin, ja jossa EU:n ja kansainvälisen oikeuden mukaisia velvoitteita ulkoistetaan kolmansille maille. Erityisen huolestuttavaa on, että monet muut EU-maat näkevät Albania-mallin mahdollisuutena, joka voitaisiin ottaa käyttöön ympäri Eurooppaa.
Turvaa hakevien ihmisten kannalta järjestely on katastrofaalinen. On selvää, että tosiasiallinen ja tehokas oikeus hakea turvaa ei voi toteutua tilanteessa, jossa ihmisiä ei päästetä asianmukaiseen turvapaikkaprosessiin, jossa turvan tarvetta ja haavoittuvaa asemaa arvioidaan perusteellisesti ja yksilöllisesti. Riski palautuskiellon rikkomiseen on ilmeinen. Toisin sanoen on erittäin todennäköistä, että ihmisiä karkotetaan mielivaltaisesti maihin, joissa heitä kohtaa kuolemanrangaistus, kidutus, vaino tai muu ihmisarvoa loukkaava kohtelu.
On myös mahdotonta varmistaa, että turvapaikanhakijoiden oikeudet rajoilla tai kolmansien maiden karkotuskeskuksissa toteutuisivat. Aiemman kokemuksen perusteella on turha odottaa muuta kuin mielivaltaista kohtelua ja ihmisoikeusrikkomuksia, jotka pahimmillaan johtavat kuolemaan. Meistä jokainen on varmasti kuullut Välimereen hukutetuista ja pakkasella Itä-Euroopan rajoille jäädytetyistä turvapaikanhakijoista. Heinäkuussa 2024 Amnesty dokumentoi vapauden ja ihmisarvon loukkauksia Italian pidätyskeskuksissa. Nyt EU-maat haluavat jatkaa samalla linjalla ulkoistamalla turvapaikkaprosessin ihmisoikeuksia rikkoviin maihin.
Albania-malli ei ratkaise siirtolaisuuteen liittyviä haasteita, vaan ajaa ihmiset käyttämään entistä vaarallisempia reittejä. Se rankaisee rodullistettuja, globaalista eriarvoisuudesta kärsiviä ihmisiä vieden samalla huomion pois niistä toimista, jotka voisivat vahvistaa turvapaikkajärjestelmää ja tukea turvaa hakevia ihmisiä.
Turvapaikanhakijoiden kurittamisen sijaan tulisi keskittyä vahvistamaan turvallisia ja laillisia reittejä Eurooppaan.